HEIKKI KALLIO

Pääsivu

Raportit

Maailman maita

Kiina

1300 miljoonan asukkaan Kiina, josta minulla on kokemus Shanghaista. Lento Bangkokista Shanghaihin kesti huomattavan monta tuntia, jonka lopuksi tuli monille maille tyypilliset maahantulomuodollisuudet jo lentokoneessa vastaan. Muutama lappu täynnä kysymyksiä.

Varsin aurinkoinen päivä, ja minulla oli ikkunapaikka, joten maisemia pystyi katsomaan varsin hyvin. Rakennuksien merta näkyi aivan loputtomiin, paljon enemmän kuin esimerkiksi Istanbulissa, joka sekin on hirmuisen suuri kaupunki. Lentokentältä täytyi sitten päästä hotelliin, ja normaalit valuutanvaihtosekoilut. 

Taksimatka hotelliin toi mukavan erilaisen ensivaikutelman. Kuljettaja oli eristetty plexeillä, ja ikkunan avatessaan saasteen määrän tunsi silmissään. Ihmisten määrä oli aivan loputon, ei vain kävelty tai pyöräilty kadulla, vaan mentiin loputtomassa laumassa. Tilaa ei ollut turhan paljon.

Shanghai on erittäin moderni kaupunki, jossa vanha Kiina löytyy vielä sivukaduilta, mutta pikkuhiljaa peittyy pilvenpiirtäjien varjoihin. Nähtävyyksistä silmiinpistävin on satoja metrejä korkea torni. Toiseksi ylimpään kerrokseen mentiin hissillä, jota edelsi lentokentältä tuttu turvatarkastus. Hississä puhuttiin ensin huomattavan pitkään kiinaa, ja sitten 10 sekunnin tulkkaus samasta asiasta englanniksi. Yläilmoista näkyi lähes koko kaupunki, ihmeellisempi kokemus tuli kuitenkin vastaan kun laskeuduttiin seuraavalle tasolle, noin 300 metrin korkeuteen. Sieltä näkyi kuinka toimistorakennukset nousivat vieläkin korkeammalle. 

Keskellä kaupunkia on vanha museo, jossa on paljon mielenkiintoisia esineitä, tuhansia vuosia vanhojakin. Tämän läheisyydessä on pääkatu, jonka varrella kulkee loputon ihmisvirta. Arkisin kävelijöiden erot toisiin eivät olleet viittä senttiä suuremmat, viikonloppuisin kenties 15 senttiä. Ihmiset kävelevät hyvin hitaasti, jos nopeassa tahdissa tapahtuisi jotain, niin seuraukset olisivat kohtalokkaat.

Kaupungista löytyy myös puistoja, joissa on hiljaisempaa. Temppeleitä on joitain. Ja samalla pikaruokaloita on vaikka kuinka paljon. Tämä on yksi paikka maailmassa, jonne matkaaminen on kuin satua. 29.01.2005

Takaisin