HEIKKI KALLIO |
||
Ensikosketus
Tutustuin shakkipeliin jo lastentarhassa, josta löytyi ruutulaudalla pelattava nappulapeli joskus onnellisen 80-luvun puolivälissä. Halu oppia peliä ei ollut sen kummempi kuin muillakaan. (Nyt tosin tiedän itsestäni sen verran enemmän, että voitontahtoni ja halu menestyä aina vain paremmin on aina ollut erittäin voimakas). Alkuvuosien aikana shakkikerho löytyi linja-autoaseman vierestä. Aikana jolloin virvoitusjuomat alkoivat etsiä uomiaan purukalustojen tuhoamiseksi, ja televisiotkin olivat osaksi mustavalkoisia. Sitten kesäisin löytyi jalkapallon peluuta, ja muuta tekemistä. Shakki jäi vuodeksi pölyttymään.
Varhaiset vuodet
Pelit alkoivat kuten monilla muillakin, häviöitä tuli jokaista vastustajaa vastaan. Sitten pikkuhiljaa joukkoon eksyi tasapelejä, ja voittoja junioreista. Kohta pelit junioreita vastaan olivat pelkkiä ykkösiä, ja päästiin koittamaan turnauspelejä.
Ensimmäiset turnaukset menivät saman kaavan mukaan. Junioreita pystyin voittamaan, ja kenties jotain eläkeläistä vastaan saamaan tasapelin. Hyvänä puolena oli ihmisten tapaaminen eri puolilta Suomea, jota pystyi tuona aikana pitämään eri kulttuurien tapaamisena. Pelityylitkin olivat hyvin erilaisia. Sitten tapahtui ensimmäinen suurempi askel kun pystyin ottamaan pisteen aikuiselta. Jännitys säilyi loppuun asti, kun pelkäsin ettei vaan yksi virhe turmele isoa voittoa.
Ensimmäinen käännekohta
Ensimmäisen aikuista vastaan saavutetun voiton jälkeen uusia rupesi tulemaan. Ja mitä kovemmat olosuhteet (vastukset), niin sitä kovemmaksi ihminen tuppaa kehittymään (kyvyistä riippuen). 12-vuotiaana muistan pelanneeni Turussa noin 1600-tasoisena viimeisessä ryhmässä, turnauksessa jonka ryhmät oli jaettu eri huoneisiin. Seuraavana vuonna voitin A-ryhmän 500-pistettä vahvempana.
Kehitykselle ei ole mitään salaisuutta, sillä oikotietä onneen ei ole. Se oli työskentelyä informaattorin kanssa, ja pelaamista. Tolkuttoman paljon pelaamista ympäri Suomea. Monia hyviä tuttavuuksia tuli kohdattua mm. Mauno Alanen Raahesta, hyvä mies joka säilyy muistoissamme eliniän. Muut seurasivat mielenkiinnolla kuinka nuori aina vain kasvaa taidoissaan. Kerhossa pelatut pikapeliturnaukset eivät olleet enää taistelemista yksittäisistä peleistä, vaan maksimivoitosta. Ala-asteen loppuun asti elämä oli onnellista, ja huoletonta. Lämpimänä kesäpäivänä ongittiin, ja talven pakkasilla ihmeteltiin loputonta valkeutta. Kalaa oli ja talvet oikeita talvia.
Kansainväliset turnaukset
Nuortenturnaukset toivat kokemusta kansainvälisestä tasosta, ja matkailu oli täyttymys osalle unelmista. Uusien kulttuurien tapaaminen avarsi käsitystä maailmasta. 1994 matka suuntautui Unkariin, jossa näin satakunta tulevaa suurmestaria yhdellä kertaa. Vastus, ja tahto laittoivat pelaamaan yhä paremmin. Sitten tulivat muistorikas matka Pariisiin, ja voitto Göteborgin nuortenturnauksessa.