HEIKKI KALLIO |
||
Suomen shakkielämä on paremmassa mahdollisuustilanteessa nyt kuin koskaan aikaisemmin. Vaikkakin tilanne on vähintäänkin kehno, on edistyksellinen konsensus vyörynyt eteenpäin. Koska kaikki aiemmat kirjoitukseni, ja tekoni on tehty raskaan konsensuksen alaisena, niin nyt sain oivan mahdollisuuden tehdä aivan ikioman kirjoituksen. Tällä kerralla kirjoittaminen oli erittäin helppoa, kun ei tarvinnut miettiä miten sisältö miellyttää 20 henkilöä, ja materiaalia oli vuosien muistiinpanoista, ja dokumenteista kertynyt kosolti. Vaikutteita on tullut oikeustieteestä, johon olen huvikseni tutustunut parin tuhannen hyvin luetun sivun verran. Tekstin sisältö on tärkeintä, mutta stiliseeraukset jätin sillensä. Se saattaa olla jopa rohkaisevaa harjaantumattomille kynämiehille, ja naisille. Lopuksi on tehty pieniä muutoksia päätoimittajan ehdotuksesta. Alkuperäisen kirjoituksen saavat pyytäessään luettavakseen ne, joille intoudun sen antamaan.
On tärkeämpää miten päätetään, kuin se mitä päätetään.
Sananvapaus on osa hyvää demokratiaa. Siihen kuuluu paitsi oikeus viestiä mielipiteensä, myös vastaanottaa tietoa ja kokoontua. Hyvän yhdistyskäytännön täyttymiseen eivät riitä hyvät päätökset, vaan niistä tulee myös tiedottaa riittävästi, jotta jäsenet voivat toiminnan hyvyyden myös dokumenteista ja tallenteista todeta. SKSL:n tulee julkistaa tilitiedot, sekä pöytäkirjat riittävän ripeästi ja täydellisesti.
Nykyään hallituksessa on puheenjohtaja, sekä yhdeksän jäsentä. Tämän tilanteen ongelma on se, että voiton varmistamiseen tarvitaan tilanne 6-3. Mikäli tulos on vain 5-4, niin pj kampeaa vähemmistön omalla äänellään voittoon. Parannus olisi muunto parittomaan kokonaismäärään, joko yksi lisää tai vähemmän. Nykyistä äänestystapaa tulisi myös korjata. Nyt äänestetään hallituskokoonpanosta, jossa 51% voi päättää kaikki hallituksen jäsenet. Parempi olisi, että yhdellä äänellä äänestetään yhtä ehdokasta, ja eniten ääniä saaneet valitaan. Tulisi myös miettiä ovatko kerhojen erisuuruiset äänimäärät oikein. Kun pelaajilta ei kuitenkaan kysytä mitään, niin miten kolmi-ääninen kerho kuvastaa paremmin shakkikansan tahtoa, kuin yksi-ääninen. Jokaista vaalia tulisi myös edeltää kunnon suullinen vaaliväittely.
Joukkueblixtien järjestäjä tekee kisoista noin 10 000 euroa. Ei ole sattumaa, että kymmenen vuoden aikaperiodille on jokainen SKSL-hallituksen pitkäaikainen jäsen saanut kisat kahdesti järjestääkseen. Nämä ovat kauppatavaraa, jonka sisäpiiri jakaa keskenään. Myös kerhojen kokousten äänet, ja SM-nimikkeet ovat kauppatavaraa. SM-nimikkeet nostavat osanottajamäärää, ja siten tuovat lisää rahaa järjestävälle kerholle. Kerhot ostavat niitä äänillään. Kun sisäpiiri jakaa intressit keskinäisillä kaupoilla johtaa se suoraan kaikkien muiden menetyksiin. Josta johtuen menettäjien kerhoja on lakkautettu, toiminta näivettyy jne. Demokraattisin vaihtoehto olisi estää kisojen järjestäminen saman kerhon toimesta kahdesti kymmenen vuoden sisällä, ja arpoa kaikki ehdot täyttävistä kerhoista järjestäjä.
Pelaajamäärä on tippunut arviolta 6 000 pelaajasta noin 1200:aan pelaajaan, eli neljä viidestä on lopettanut. Lakkautetut kerhot lasketaan kymmenissä. Suurin yksittäissyy on hintava pakkolisenssi. Liiton päätavoitteena tulee olla pelaajamäärän lisääminen, jonka takia pakkolisenssi on lakkautettava. Tämän ansiosta pelaajamäärä tuplaantuisi heti, eivätkä lisenssistä saadut rahat tällä hetkellä kuitenkaan rehellisiin taskuihin päädy. Tästä on sitä paitsi äänestetty, neljä viidestä sanoi: ei lisenssille!
Ei ole järkevää, että kansallisesti sekä kansainvälisesti tapellaan intresseistä, ja sitten sisäpiiri jakaa ne keskenään. Intressikytkökset tulee vähentää minimiin, ja toiminnan on keskityttävä yhteisen hyvän palvelemiseen. Se tulee olemaan vaikeaa, sillä vastassa on useita muureja. Kuten palkaton työ, vastuu sekä rahapanostus omasta pussista. Tämä on kuitenkin kaikkien yhteinen etu.
Hallituksen pitkäaikaiset jäsenet harjoittavat intressikauppaa, josta johtuen toiminta sisäpiirin ulkopuolella, eli valtaosassa kerhoja kuihtuu. Ongelma poistuu kun teemme työtä yhteisen hyvän, emmekä intressien eteen.
Mitä hyötyä on vallankumouksesta, jos se johtaa uuteen diktatuuriin.
Useat tittelipelaajat toimivat myös intressipohjalta. Heille näitä ovat suuret palkinnot, pienet kulut, matkat edullisen hintatason maihin sekä vanhojen hallitusjäsenten poissaanti. Tulee kysyä: Mitä hyötyä shakkikansalle on siitä, että rahavirta ohjataan ketkujen A taskuista ketkujen B taskuihin? SM-kisat ovat huomionarvoisa esimerkki, jossa osanottajat ovat tuplahöynäytyksen kohteena. Ensiksikin pelaaminen Suomessa on oman shakkikehityksen pettämistä, sillä samoja vastustajia vastaan pelaaminen on kuluttavaa, eikä kehittävää. Toiseksi he joutuvat pelinapeiksi SKSL-hallituksen sisäpiirin intressikauppoihin, joita yritetään vahvistaa mitä kummallisimmilla lisäpalkinnoilla, kuten matkoilla edullisen hintatason maihin. Jos tästä jotain hyvää pitää sanoa, niin ainakin tasa-arvo on toteutunut.
Suomen sisällä pelatut kisat nostavat monien selot ties minne. Sitten kun mennään ulkomaille pelaamaan, niin suoritus tipahtaa 150 pistettä helposti. Vaikka sitä kerran 20 turnauksessa onnistuu niin faktat ovat aivan selvät: kaksi suomalaista ovat pelanneet epäonnistuessaankin yli 2400-tasolla, kun muiden pelaajien ulkomaanturnauksista saa onnistumisia etsiä katastrofivuoren uumenista. Yksikin IM kävi kahdesti Budapestissa pelaamassa, ja todettuaan tason liian kovaksi sanoi molemmilla kerroilla ’Tänne mä en tuu enää ikinä’!
Menestysten odotetaan aina vain paranevan. Ei riitä että pelaa hyvin, vaan on kokoajan pelattava paremmin. Pelaaja muistetaan niin kauan kuin hän pystyy odotuksiin vastaamaan. Jos taso vakiintuu jollekin tasolle, ei se vastaa kasvaviin odotuksiin, ja pelaaja unohdetaan. Tämä on hyvä vaihtuvuuden kannalta.
Monet tittelipelaajat kiskovat omat huvinsa shakkikansan selkänahasta. Mikäli heiltä edes uhataan viedä jotain vääryydellä saatua ulvovat he kuin sumusireeni. Kun minua ei valittu viimevuoden olympiajoukkueen alkuperäiskokoonpanoon, ei yksikään valituista edes inahtanut. Ties vaikka oma paikka olisi mennyt! Mitä seuraavaksi? Tittelipelaajien pönttöklubi! Tämä oli myös suurin osasyy siihen, etten voinut edes harkita olevani joukkueessa mukana, vaikka paikkaa myöhemmin tarjottiin. Tiedän absoluuttisella varmuudella, että olin vähintään toiseksi paras suomalainen shakinpelaaja valintahetkellä, ja silti jälleen kerran uusi valintafarssi. Ya basta! Ei asioita näin voi hoitaa. Ei liitto, eivätkä pelaajat.
Useita tittelipelaajia eivät kiinnosta mitkään muut, kuin itseään koskevat asiat. Tämän takia todellista vaihtoehtoa ei ole ollut.
Yksipuolisesti kirjoitettua historiaa ei kenenkään pidä uskoa.
Pelityylistäni on sanottu ties mitä. Koska olen analysoinut jokaisen vähänkään merkittävän pelini noin viiden tunnin keskiarvolla; Tiedän todellisen totuuden pelitaidoistani, joka paljastuu vain syvällisellä tutkimisella. Minun suurin heikkouteni on muunnelmien laskeminen, sekä määrällisesti että pituudellisesti. Vahvuuteni on tekninen osaaminen, jonka yksi kulmakivi ovat prinsiipit. Shakkilaudalla on useita eri vaikuttajavoimia joista prinsiipit koostuvat (esimerkiksi: laita lähetti ja sotilaat eri värille). Olen itse nämä voimat pitkillä ajatus-, ja havainnointiprosesseilla huomannut. Myös supersuurmestarien siirrot noudattelevat prinsiippejä, vaikkeivät he sitä missään kerro. Itse siirrän tätä osaamista ohjaamilleni junioreille. Suomessa olen viimeiset vuodet pelannut ainoastaan siitä syystä, että joku muu häviäisi.
Viimeisen vuoden aikana olen vieraillut kouluissa, ja opettanut yli 600 koululaista pelaamaan shakkia. Useat kymmenet ovat tulleet myös kerholle, jossa olen jatkanut ohjausta. Shakkikulttuuria on taas olemassa. Tällainen toiminta yhteisen hyvä puolesta jää lähes kaikilta tekemättä, sillä satoja tunteja aikaavievästä työstä ei tule mitään palkkaa. Tämän lisäksi oma aikani riittää yhden kansallisesti lahjakkaan juniorin ohjaamiseen, enempään ei huolellisesti käytetyllä ajalla pysty. Koska vuosien 2000-2003 ohjaukseni saavutti kaiken shakillisesti mahdollisen, on aika uuden menestystarinan luomiseen.
Olen viime vuodet seissyt yhteisen hyvän puolesta loputtomiin pahenevassa kurasateessa. Monet vuosikymmeniä Suomen shakkielämän metkuja seuranneet eivät olleet pahimmissa tapauksissa uskoa silmiään, ja tulivat minulta kysymään, että ’Onks tää nyt ihan todellista’. Intressikauppiaille on tehnyt todella kipeää, kun heidän kaupat kyseenalaistettiin. He ottivatkin käyttöön aivan luonnottomia keinoja. Esimerkiksi vuonna 2001 minua vastaan tehtiin selvästi virheellinen päätös kun minua ei valittu EM-joukkueen ykköspöydälle. Tämän jälkeen pj. Rahkamo selkeästi myönsi, että oltiin tehty virhe. Myös SKSL-dokumenteista kävi ilmi, että käytäntö muuttuisi, eikä ollut mitään järkevää epäilystä, että kenenkään tarvitsisi enää pelätä vastaavaa syrjintää. Tästä huolimatta, vuonna 2003 samat miehet tekivät tismalleen samanlaisen päätöksen! Minut pudotettiin taas tieten tahtoen valintaprosessissa alaspäin pois PM-kisojen osanottajista. Ja päätös oli taas minua vastaan. Itse olin tätä absurdiutta odottanut, mutta lukuisat miehet eivät enää olleet valmiita vastaamaan teoistaan moisen oikeusmurhan jälkeen. Useiden vuosien syrjintä minua kohtaan ei ole ollut sattumaa, mutta kurasateesta pääsee pois tunnustamalla mädän systeemin legitiimiksi. Eipä silti, tässä tulen vastaisuudessakin seisomaan.
Miksi minut kutsuttiin useita kertoja takaisin, jos olisin tehnyt jotain väärää shakkinet-turnauksessa? Ei vain yhtä tai kahta, vaan useita kertoja vuoden 2000-turnauksen jälkeen. Tietysti siitä syystä etten tehnyt mitään väärää. Listaan huomioitavimmat seikat aikajärjestyksessä. Sain ehdotuksen tulla turnaukseen, johon suhtauduin varsin nihkeästi. Jos turnauksesta kuitenkin tulisi tarpeeksi vahva, olisi se positiivinen asia. Hyvillä kv-kontakteilla sainkin monia yhteyksiä turnaukseen luotua ( mm. Radjabov olisi maksanut osanottomaksun, ja tullut pelaamaan). Lopulta sain tehtyä ehdot turnauksen vahvuudesta, sekä suomalaisten määrästä. Olin jo siinä vaiheessa joutunut tinkimään. Sitten turnauksen vahvuutta kevennettiin vielä kategorialla, ja suomalaisten määrää lisättiin yhdellä. Siinä vaiheessa olin heittää koko ajatuksen mielestä, mutta tietäessäni sen olevan kenties viimeinen suljettu turnaukseni Suomessa ikinä, päätin että tämä olisi absoluuttisesti viimeinen raja jonka voisin hyväksyä. Kun turnauksen alkuun oli enää tunteja, sain tietää että kategoriaa oli taas laskettu, ja suomalaisten määrää lisätty. Tämän korjaaminen vaikutti mahdolliselta, ja koska ratkaisun syntyä voisin jopa auttaa, päätin mennä paikan päälle. Ainakin jokin ratkaisu löytyisi. Mikäli se ei muuttaisi tilannetta, voisin erota omille teilleni.
Ratkaisuksi muodostui kutsua yksi suomalaispelaaja lisää, ja sumplia kokonaisuus uudestaan. Itse olin jo valmiina lähtemään pelipaikalta, kun hätääntyneen oloinen pelaaja pysäytti minut, ja sanoi että minun on pakko jäädä... Tämän kappaleen loppuosa on sensuroitu, ehkä maailmassa joskus vallitsee riittävä sananvapaus, muttei vielä. Tilanne sinänsä on mielenkiintoinen 'miten ilmaista jokin asia, jossa henkilöä kohtaan on tehty törkeää vääryyttä, ja häntä itseään syytetään'. Tästä muodostuu järkyttävän suuri voima, sillä tehdyt törkeät vääryydet aiheuttavat tietysti jotain negatiiviseksi miellettävää, jota ei saisi tapahtua. Negatiivisten tapahtumien syyn kohdistaminen yhteen henkilöön on helppoa, ja kansa uskoo. Jokin syy on, eikä syytetty voi puolustautua, koska riittävää sananvapautta ei ole. Ainut löytämäni ratkaisu joka toimii myös käytännössä, on se että kuulija(t) suostuu hiljenemään viideksi-kymmeneksi minuutiksi, ja kuuntelemaan koko tarinan. Näiden vuosien aikana ainoastaan viisi henkilöä on suostunut kuuntelemaan, ja joka ikinen on kokenut valaistumiseen verrattavan järkytyksen (luja ja pitkään kestänyt usko johonkin asiaan muuntuu täysin, kun oppii asian oikean laidan). Tähän sisältyy kuitenkin niin monta tabua, ettei sen ilmaisuun löydy mitään muuta keinoa. Ongelmatyyppi on kuitenkin erittäin laaja, ja siitä kärsivät miljoonat. Jos tähän löytyisi jokin ratkaisu, muuttuisi maailma lähes paratiisiksi. Sananvapauden laajentaminen ei kuitenkaan onnistu, siitähän joutuisivat todelliset vääryydentekijät tilille, eikä se heille käy.
Siirtyminen ideologiasta
demokratiaan luo ratkaisun avaimet.
Monet ihmiset eivät uskalla vastustaa suuria systeemejä, sillä he pelkäävät menettävänsä jotain. Ei edes vetoomuksia uskalleta allekirjoittaa ( tai jättää allekirjoittamatta ). Mutta mitä me teemme sananvapaudella, jossei valtaosalla ole kanttia laittaa tikkukaramellia panokseksi kuin tietyissä olosuhteissa, jos niissäkään.
On myös kriitikoita ties mihin lähtöön. Aina kritisoimassa, mutta mihinkään uuteen ehdotukseen tai konkreettiseen tekoon ei kyetä. Energiaa palaa ruutitynnyrien armadan verran, mutta mitään ei saavuteta. Joillakin on tietysti tarve purkaa patoumia, muttei räksytyksellä mitään voiteta. Vaikka käytäntö olisi kehno, niin ei se muutu ellei sitä muuteta. Vastuullinen kritisoimistapa on esittää virhekohta, ja antaa toteutettavissa oleva vaihtoehto, tai hahmotelma. Ja patoumat voi purkaa juoksemalla tarpeeksi pitkä lenkki.
Se joka ei erotu massasta, hukkuu massaan. Tämä pätee myös shakissa. Avausteorian opettelu, asemapelistä kertovien kirjojen lukeminen ja kombinaatioratkonta onnistuu jokaiselta. Kuka tahansa voi harjoitella tällä tavalla viisi tuntia päivittäin, mutta kuuden miljardin joukosta ei tulla koskaan erottumaan. Korkean pelivahvuuden saavuttamiseen tarvitaan omalla ajatusvoimalla tehtyjä uusia havaintoja.
Realismi on hyvästä. Jos tavoitteemme on menestyminen ja pelaajamäärän kasvattaminen, kuten tulee ollakin, niin tarkastellaanpa muutamia faktoja tämän pohjaksi. Otan esimerkkinä muutamia hienoja suomalaisia shakinpelaajia, jotka ovat pystyneet myös huomioitavan hyviin tuloksiin. Jouni Yrjölä ennätys 2515, 25-vuoden iässä. Heikki Westerinen 2485, 32. Marko Manninen 2450, 22. Kimmo Välkesalmi 2430, 27. Veijo Mäki 2430, 33. Eero Raaste 2420, 26. Kun nykyään vaatimustaso menestykselle pyörii jossain 2650-lukemissa, niin mihinköhän osoitteeseen panostukset tulisi tänä päivänä ohjata? Kun eivät nämäkään esimerkkipelaajat, joilla on taatusti ollut kaikki edellytykset menestyä, mitä suomalaisella vaan voi olla, ole maailmanlaajuisesti merkittävää menestystä saavuttaneet. Eikä naisten tilanne poikkea tästä millään muotoa. Satsausten on kohdistuttava junioreihin, jotta menestystoiveista tulisi todellisia.
Pelaaminen on helppoa. Voit voittaa vaikka joka matsin, mutta MM-titteli on liki mahdotonta saavuttaa. Kuka sen tällä hetkellä omistaa, vai onko vaihtoehtoja monia, ja onko sillä edes merkitystä? Puhdasta politiikkaa, jossa kukaan ei voita, mutta lopussa yritetään saada jokainen tekemään ties mitä myönnytyksiä. Myös viestin perillesaanti on liki mahdotonta, tarvitaan oikea henkilö sanomaan oikean asian. Kenties vielä oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa jne. Jonkin yleisesti hyväksymättömän näkökulman läpivienti saattaa viedä vuosia tai enemmän. Ratkaisut ovat teoriatasolla äärimmäisen helppoja, mutta käytännössä ne saattaisivat tarkoittaa kahden ihmisen luopumista intressipalvonnastaan. Tämä tekee homman käytännöllisesti mahdottomaksi.
Olemme kulkeneet todella pitkän matkan, mutta ratkaisu ottaa aina oman aikansa. Demokratia syrjäyttää mafian, kunhan seisomme sen takana. Junioripolvessa on toivoa, ja laajempi erityisvalmennus tekisi terää. Vaikkakin monet kerhot katoaisivat, niin ainakin ne pysyvät pystyssä, jotka järjestävät joukkueblixtejä. Se että pystymme hoitamaan shakkipolitiikan kestävillä, ja demokraattisilla arvoilla yhteisen hyvän puolesta, on tavoiteltava ylpeyden aihe.
Ugh! Olen puhunut.
GM Heikki Kallio