HEIKKI KALLIO

Pääsivu

Pelit/raportit

Shakkisivu

Maailma on kaunis. Tilaa ja aikaa unelmille

Opettajaksi kouluun

Olen saanut varsin pitkälti pakko-opetuksesta tarpeekseni. Pidän opiskelusta, mutten jonkun käskyttämänä. Silti mielessäni oli siirtoja osaamattoman lapsen opettaminen, ja lahjakkuuksien löytäminen. Harjoitteluni tuloksena uudet ajatustekniikat toivat myös mukanaan uuden opetustekniikan. Otin tässäkin varsin ison palan opettaa 700 lasta pelaamaan shakkia, ja kaksi koulutuntia oppilasta kohden riitti. Tässä ajassa ratkottiin jopa jokaisen luokan, ja koulun mestari. Palautekin oli yli 90% positiivista, olin keksinyt tavan opettaa lapset pelaamaan, josta he myös itse nauttivat.

Uutta valmennnusprojektia

Siinä vaiheessa, kun en voinut antaa Tomille mitään tasoa nostavaa kommenttia, oli aika valita uusi lahjakkuus valmennettavaksi. Tässä en käyttänyt valintatapana SKSL-hallitukselle tyypillistä naamakerrointa, vaan valitsin ehdokkaista pelien perusteella parhaat. Ideana oli jakaa peli eri osiin (strategia taktiikka loppupeli jne.), ja arvostella kuinka monta prosenttia tärkeistä siirroista kussakin osa-alueessa meni oikein.  Olin vähintäänkin yllättänyt kun poikaehdokkaita nuorempi Laura Savola omasi enemmän potentiaalia lähes joka pelialueella. Ja siinä lähdettiin sitten 1600-lukemien paikkeilta liikkeelle. Nousua vajaa viisisataa pinnaa ylöspäin on tullut, ja toinen mokoma vielä kiikarissa. Tulevaisuuttahan ei voi tietää, mutta tältä osin juuri nyt näyttää todennäköisimmin näin.

Nykyinen pelitaso

Parasta kehittämässäni pelityylissä, on se että se ei ruostu. Pelitasoni perustuu täysin toisenlaiseen ajattelutapaan kuin muilla, joten yleinen tasonousu ei aja minusta ohi. Kun pelaan ilman minkäänlaisia rasituksia korkeintaan 20 peliä peliä putkeen, on tasoni 2530-2540 välillä. Se on 150 pinnaa alempi kuin mitä shakkia ammatikseen pelaavalla miehellä tulisi olla, mutta Pohjoismaalaisittain kova. Eipä siitä ammatista silti niin väliä, pokerista saan tarpeeksi hyvän kuukausipalkan. Tulevaisuudessa olen kuitenkin valmiina pelaamaan turnauksia silloin tällöin, ja pelaan turnausvoitosta, enkä pistesijoista kuten aiemminkin.

Julkisuus

Julkisuus on minulle sama kuin politiikka. En pidä siitä yhtään, mutta on pakko olla mukana koska minulla on niin paljon annettavaa. Minua on haastateltu useisiin lehtiin, radioon ja televisioon. Koitan aina esittää mahdollisimman omanlaisia mielipiteitä, se on maailmalle hyväksi kun on jotain uutta, eikä aina sitä samaa.

 Shakki ja naiset

Valtaosa tietää, että menestyneitä shakkinaisia on maailmassa tasan yksi. Silti heidän tulevaisuus näyttää valoisammalta kuin miesten, kunhan rahapalkinnot vähän tasaantuvat. 2500-pelaaja voi olla jopa shakkiammattilainen tulevaisuudessakin. Yleensä naisten pelitason voi määrittää muistin perusteella, olen jutellut jokusen 2500-aasialaispelaajan kanssa, ja he muistavat kaiken mahdollisen, kun moni eurooppalaispelaaja unohtelee jo parin kuukauden takaisia juttuja. Mielenkiintoisena seikkana voi pitää, että perinteisesti monet shakkinaiset päätyvät shakkipariskunniksi jonkun miespelaajan kanssa. Näin on maailmalla, ja Suomessakin. Itselläni ei näkynyt vaaraa tämän osalta, kun ainoankin suomalaiskandidaatin suurempi peli-innostus hiipui jo yli 10-vuotta sitten. Myöhemmin minulle tosin kerrottiin ohimennen, että kyseinen daami olisi ollut kiinnostunut tälläisen perinteisen menettelyn mahdollisuudesta. Ulkomaalaisten WIM ja WGM-pelaajien kanssa tulee juteltua melkeinpä päivittäin. Naiset näkevät maailman toisella tapaa kuin miehet, ja omaavat siten mielenkiintoisia mielipiteitä.

Ulkomaiset kontaktit

Olen tähän mennessä tainnut olla 31 eri valtiossa. Ja kaikenlaisia yhteyksiä muodostaa joka suuntaan, tämä on yksi suurimmista rikkauksista mitä maailmalta voi saada. Oppii uusia kulttuureja, ja ajattelutapoja sekä kaikkea muutakin. Erilaisuus on voimaa siten omaa jotain todellista, jonka avulla voi olla muita parempi, toisin kuin miljardi samalla tavalla ajattelevaa.

 Suomen shakkielämän tulevaisuus

Monilta osin Suomen shakkielämän voi määrittää sanoilla 'vapaa pudotus'. Tällä hetkellä huomattavan monta kerhoa on kiinni yhdestä vanhasta ukosta kukin, joiden määrä vähenee jatkuvasti. Liiton pyytäessä jatkuvasti enemmän rahaa, antamatta mitään takaisin tarkoittaa sitä, että kerho toisensa jälkeen tulee menehtymään. Tämä tarkoittaa samalla myös muiden kerhojen elämän vaikeutumista, sillä pelaajakato syö viikonlopputurnauksista viimeisetkin osallistujat. Dominoefekti pyyhkinee seuraavan 20 vuoden aikana yli 70% kerhoista pois jättäen pari suurta kerhoa pääkaupunkiseudulle. Kaikesta tästä on syyttäminen SKSL-hallituksen sisäpiiriä joka haluaa palvoa vain omia etujaan eikä yhteisiä etuja. Suomen pelaajamäärää ja tasoa voitaisiin nostaa reippaasti jos haluttaisiin. Realistisesti asiat ovat kuitenkin tuupattu vahvasti alamäkeen, ja on hyvin mahdollista, että juuri parin viimeisen vuoden aikana ohitimme pisteen, jossa asiat olisi vielä voitu korjata.

Jos pitäisi suositella

Shakki on hyvä peli lapsille, ja vanhemmille jotka haluavat pitää ajatustoiminnan virkeänä. Luullakseni tyttöjen, ja naisten voi olettaa omaavan tulevaisuuden vielä pitkään, ja 2700-tasopotentiaalin omaavat pojatkin pärjäävät. Mutta jos 18-vuotias poika on tasolla 2350 lahjakkuutensa ansiosta, niin on parempi pelata pokeria. Siinä on sentään todellinen palkka, ja samalla tavalla taitopeli kuin shakkikin.

Shakin tulevaisuus

Shakin ratkaisemiseen tietokoneiden avulla mennee vielä parisenkymmentä vuotta, mutta ei se poista mielenkiintoa paljon enempää kuin autot juoksemisesta. Pelaahan moni tammeakin huvikseen, ja vakavastikin. Erityisen tärkeää shakin pelaaminen olisi maissa, jossa lukutaito ja vastaavat ovat alhaisia. Shakki on erityisen hyvä ajatustoiminnan kehittämiseen.

Sellanen tarina tähän mennessä, tulevaisuus tuonee lisää shakista ja muilta alueilta jotka kuuluvat sitten toiseen paikkaan kirjoitettavaksi tai muisteltavaksi. Kaikki päätyi hyvin.

Takaisin