HEIKKI KALLIO

Pääsivu

Texas Hold'em

Texas-Turnaukset

13.2 2006 GrandCasino Helsinki, 200+10 Freezeout

Tässä on turnausraportti sellaisena kuin sen muistan, kaikki kädet ja blinditasot eivät välttämättä ole täysin oikein, mutta vähintäänkin lähellä. Mainitsen henkilöitä vain etu/kutsumanimiltä (niissäkin voi olla virheitä).

Omalta kohdaltani turnaus alkoi matkalla Helsinkiin, jossa Rikyy oli vastassa. Tunnelmat olivat varsin hyvät sillä edelliset 3 viikkoa nettipeliä olivat tuottaneet nelisen tuhatta euroa profiittia. Ennen turnausta ehdittiin akateemiseen ostamaan pari kirjaa, ja syömään. Sitten tunti ennen turnauksen alkua kasinolle, jossa R otti 60e profiitin laukkaradalta.

Pokeriin. Turnaus pelattiin muodossa 2 naista vastaan 48 miestä 10-handed, alkustackki 1200, 30 minsan levelit, ja aloitettiin tasolta 5/10 (alkusekaannus tuli kun yritettiin tyrkyttää 10/20 alkutasoa. Struktuuri on mukavan hidas. Aloituspöytäni oli erittäin miellyttävä, josta oli hyvä näkymä koko peliareenalle. Pieni hankaluus oli, että sain paikan 9 josta on hankala ottaa tellejä 1-paikan pelaajasta, toisaalta päätä ei tarvitse koko ajan käännellä edestakaisin kuten keskipaikalla.

Aloituspöytäni kokoonpanon huomioitavimmat vihulaiset: 1-paikka ruotsalainen tiukka pelaaja 4-paikka Jani joka pelaa varsin joustavaa pokeria, 7-paikka valikoivan aggressiivinen pelaaja (josta tulee vahva chipleaderi).

Taso 5/10: Tässä nojailen taaksepäin, ja koitan saada selkoa minkälaisessa pöydässä olen. Erittäin miellyttävinä yllätyksinä tulee että spottaan huomattavan määrän tellejä, sekä lukuisat virheet joita tulee joka käteen (vastuksille). Takanani olevassa pöydässä on yksi herra juttutuulella ja puhuu kuinka elämä hymyilee. Huomaan myös että Rikyy on saanut hyvän arvonnan koska hänen oikealla puolella on erittäin aggressiivinen pelaaja. Vaikeimmalta pöydältä näyttää ulkosivun keskimmäinen josta löytyy HeviHeinola, sekä eniten kanssapelaajia juttelulla viihdyttävä (en tiedä nimeä, pelaa varsin hyvin). Ulommaisin pöytä vaikuttaa varsin tiukalta ja taaimmaisimmasta en tiedä muita kuin Teresan. Tämä leveli loppuukin sitten yleiseen tarkkailuun.

Taso 10/20: Löydän punaiset kuninkaat aikaisesta positiosta ja loose pelaaja on limpannut ennen puheitani. Teen tavanomaisen 80-chipin korotuksen ja kaikki foldaavat. Pientä harvennusta on havaittavissa. Levelin lopussa hieman yli 1200 chippiä. Tunnelma on erinomainen, juttua riittää, tosin joskus pelaajat joutuvat varsin tiukkoihin käsiin, joka kiristää tunnelmaa hetkittäin. Mutta se sitten taas vapautuu kun käsi on loppunut.

Taso 20/40: Nyt alkaa peliä jo löytymään. Oikealle puolelleni on tullut uusi pelaaja joka tekee 170-korotuksen, alkupositiosta ja minulla on AK-o, päätän tällä kertaa vain koolata, muut foldaavat. Floppi tulee JJ6-rainbow vastustajani tulee heti bettaamalla ulos. Jään miettimään lähinnä maksamista ja turnipoimintaa, mutta mitä enemmän mietin, sitä varmemmalta näyttää että olen jäljessä, foldaan ja luulen että vastustajalla oli AJ-s. Varsin mukava käsi pohdittavaksi. Tason lopulla löydän Bigblindista A7-s käden, ja keskipositio nostaa 300, muut foldaavat ja foldaan käden heittämällä avoimena keskelle.

Taso 30/60: Saan aikaan yhden SB-BB tilanteen jossa edellisen käden (AK-o) pelaaja limppaa, checkkaan 3T-o. Floppi tulee K83-rainbow ja vihulainen checkkaa, laitan satasen kehiin ja sanon 50, virhe, sillä pienin panos on 60 (olin edellisessä levelissä mielessäni kai) tässä kuitenkin saan kutsua panostani 60-chipiksi ja vastustaja foldaa.

Taso 50/100: Nyt on minun aika aktivoitua, päätän ryöstää blindeja ja ensimmäinen mahdollisuus tulee CO-paikalta. Korotan 300 ja kaikki foldaavat BB näyttää A8-o pitkän harkinnan jälkeen, näytän vitosen. Kiertorata tämän jälkeen saan itse A8-offsuittarit ja lähden blindien perään, kauhukseni saan 3 koolia ja olen valmis luopumaan potista. Floppi tulee A82-rainbow ja saan tehtyä jatkobetin, paikan-1 puskee AQ sisään ja 85% mahdollisuus pitää. 2400 chippiä.

Sitten tulee turnauksen kenties mielenkiintoisin käsi. UTG nostaa 300, Jani maksaa keskipositiosta ja maksan 5d6d korteilla BB:sta. Floppi tulee Ac 3d 4d, siis värisuoran veto minulle. Potissa on 950 ja minun vastuksien stackit suurinpiirtein samat kuin minulla 2k per jätkä. Checkkaan ajatuksella puskea korotusta vastaan, mutta turnaus napsahtaa kauhupätkälle, nimittäin UTG nostaa 500 ja Jani puskee kaiken sisään. Pyhä lehmä! Nyt on erittäin suuri vaara että vastassa on suurempi värinveto sekä pari. En kykene kuin harmittelemaan ja foldaan, näin tekee myös UTG näyttäen KK. Ja jani väläyttää ässän (offsuit). Tässä vaiheessa Teresa on tipahtanut ja HeviHeinola puski käsittääkseni tapansa mukaan jonkun ison vedon, muttei muistanut osua. Hänkin tipahtaa hieman myöhemmin mutta tuntuu olevan varsin hauskoissa tunnelmissa. Jäljellä vajaa 30 pelaajaa.

Taso 75/150: Pöytään on saapunut uusia pelaajia, joista osa näyttää varsin kovilta vastuksilta. Mielenkiintoinen (ja erittäin huomioitava) all-in tulee seuraavanlaisesti 3-way AQ, AdQd ja TT, 1-paikan pelaajalle tulee 3 ruutua flopista. Itselläni loistava kokemus on tilanne jossa harkitsen CO-paikalta ryöstöä K6-o korteilla, katson kuitenkin bigblindia joka näyttää kuin hyökkäävältä tiikeriltä kiiluvine silmineen. Foldaan ja BB voittaa käden näyttäen ässän, toinen kortti ei taatusti ollut jätkää huonompi. Kiertorata myöhemmin löydän akat taskusta napilta, ja huomaan että BB on varsin haluton pelaamaan, päätän tehdä normaalikorotuksen ja toivon SB:n tulevan mukaan, hän tulee työntämällä minua isomman stackkin kahdella kasilla. Kaikki sisään ja floppiin tulee ikävästi kolme pataa (vastuksella on minulla ei). Akat kuitenkin pitävät ja stackkini on noin 3.3K.

Taso 100/200: Näillä paikkeilla päästään 2 pöydän peliin. Anitakin on juuri tipahtanut. Uusi pöytä näyttää varsin iloiselta porukalta, pusketaan 3K stackkia UTG:stä A6-offsuiteilla ja juttua riittää. Itselleni tulee taas puoliharmillinen 1-paikka. Joukosta löytyy myös useita lyhyitä stackkeja. Tässä vaiheessa peli on niin aggressiivista etten saa marginaalikorteilla muuta aikaan kuin stackkin kuivumisen.

Taso 150/300: Hankalia AJ-o käsiä tulee kaksikin kappaletta. Ensin pienin stackki menee all-in ja chipleaderi tekee 800 korotuksen, en BB:stä keksi yhtään kättä jonka voittaisin joten foldaan. Chipleaderi voittaa KQ-korteilla saaden akkasetin. Seuraava hankala käsi on kun UTG tekee minikorotuksen 600, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Tämän voisi puskeakin mutta foldaan. Pääsen ryöstelemään blindeja ja nousen takaisin yli 3K. Kädet ovat tyyliin K7-o AK-s T5-o. Mielenkiintoisin tilanne tulee kun olen SB:ssa ja turnauksen tiukin pelaaja isossa blindissa, itselläni on T6-o, ja koitan saada telliä vastuksesta. Päätän kuitenkin foldata koska vastus näyttää niin varmalta (hänen varmuutensa varmaankin johtui siitä ettei ollut katsonut korttejaan, vähemmän mukava havainto turnauksen jälkeen).

Löydän taas akkaparin UTG:stä ja mietin korotusta, harmikseni 900 korotus saa kaikki foldaamaan, vaikka BB:n Janilla tuntui pelihaluja olevankin. Seuraavaksi tulee puolimatemaattinen ongelma eteen, SB puskee loput 750 keskelle, ja minulle maksaisi 450 lisää katsoa T3-suited korteilla. Tavallisesti maksaisin tämän, mutta haluan säilyttää 3K stackin ja foldaan. Blindit tulevat heti takaisin kun pusken K4-s SB:stä.

Taso 200/400: Löydän AdQd keskipositiosta, stackkini on 2900. BB on chipleaderi reilulla 10K stackillaan, mietin hetken korotusvaihtoehtoja ja nostan 1500, SB maksaa all-in 1400 ja BB puskee minut all-in. Kortit ovat varsin karmeat SB=AQ ja BB=TT. Mutta juuri tälläinenhän päätyi AQ voittoon aiemmin turnauksessa. Floppi tulee 89J ja jäljelle jää 4 outtia. Niitä ei tule ja putoamme SB:n kanssa sijoilla 12 ja 11.

Tällä kerralla pelasin huomattavasti paremmin kuin viimeksi, mutta nyt jäi jo vähän harmittamaan kun palkinnoille pääsy piti kuitenkin olla täysin mahdollista. Mutta sellaista pokeri on, ja ensi kuussa on tarjolla uudet turnaukset, mukaan lukien 1000+50 FO jonka olen alustavasti ottanut suunnitelmiini.

Takaisin