HEIKKI KALLIO |
||
Unkarilaiset ovat tunnettu suomalaisten veljeskansana. Itse kansa ei toki rajoitu Unkarin valtion rajojen sisäpuolelle, vaan se rönsyilee vähän joka suuntaan. Usein matkatessa kuuntelen ihmisten puhetta, ja erotan hyvin helposti jos jossain on suomalaisia. Unkarissa se ei kuitenkaan onnistu, sillä kielet ovat siinä määrin samanlaisia. Itse sanoista on enää hyvin harvoissa tapauksissa sukulaisuussuhde ymmärrettävissä.
Olen matkannut monia kertoja Budapestiin, ensimmäinen kosketus vuodelta -94, ja vuodesta -99 alkaen useampia kertoja. Kehitys on ollut hämmästyttävää. Hinnat ovat tuplaantuneet muutamassa vuodessa, uusia ostoskeskuksia nousee, ja kaikki uudistuu aina raitiovaunuista lähtien. Tämä on yksi menestystarina EU:n loistavista puolista.
Kahdesti olen matkannut Belgradiin, ja molemmilla kerroilla olen mennyt junalla. Junamatka on mukava seitsemisen tunnin maisemareitti Euroopan sydämessä. Täällä näkee myös todellista Unkaria, joka on hyvin erilainen kuin Miljoonakaupunki Budapest. Subotican raja-asemalla tarkastusten lisäksi oli käsien desinfiointi, joku hullun lehmän tauti, tai muu oli silloin liikkeellä. Kun tarkastukset on tehty, ja passissa leima, niin juna pääsee jatkamaan matkaa. Tämä tunne ylittää raja, muuten kuin lentokoneella on todella kokemuksen arvoinen. Juna matkaa aivan uudenlaisessa maassa, ja olo on kuin uteliaalla lapsella.
Belgradin ensimmäinen yllätys oli, että raitiovaunut olivat tismalleen samanlaisia kuin Budapestissa. Kaikkeen turhuuteen tottuneena länsimaisena ihmisenä kestää hieman ennekuin erottaa kaiken rikkauden kaupungista. Ruoka on samanlaista kotiruokaa kuin suomessa, ja ateriaan kuuluu salaatti, keitto sekä pääruoka. Ohjukset ovat repineet yhteen rakennukseen suunnattoman aukon, ja vaurioita.
Kaupungin yksi positiivisista yllätyksistä on puisto, jonka sisältä löytyy huomattavan kokoinen linnoitus. Ihmiset ovat kerääntyneet puistoon laulamaan, tanssimaan, pelaamaan ja kauppaa käydään käsitöillä, sekä vanhoilla seteleillä ja kolikoilla. Itsekin ostan muistoksi muutaman setelin 1900-luvun alkupuolelta. Linnoituksesta löytyy myös koripallokenttä, ja tenniskenttiä. Vaikka elämä on yksinkertaista, ja moni voisi sanoa että kelloa on käännetty 40 vuotta taaksepäin, niin ihmiset osaavat nauttia elämästä ja ovat pääosin iloisia.
Yhtenä päivänä kävelin taas puistoon, kun näin suuren ihmismassan ja kovaäänisistä kuulutettiin jotain. Olin normaaliin tapaan katsomassa puistoa, linnoitusta ja sieltä näkyvää jokea. Lähdettyäni takaisin hotellille ajauduin mukaan valtavaan ihmisvirtaan, joka eteni hitaasti. Kadun varsia reunustivat poliisit, lentomainoksia oli siellä täällä, ihmiset huusivat ja muutamat sprayasivat mitä kykenivät. Aika nopeasti tajusin, että kyseessä on mielenosoitus. Muistan yhden vanhemman rouvashenkilön, joka oli kietoutunut huiviinsa kuin karjalainen konsanaan. Hän sai selvän raivonpurkauksen poliiseja kohtaan, jolloin hän sanallisesti ohjasti poliisipoikia. Kohta ajattelin, että pitäisiköhän kenties vaihtaa katua, mutta ulospääsytiet olivat blokattu eri keinoin.
Oli pakko jatkaa eteenpäin, ja huomasin yhden muunkin olevan vain sivullinen, sillä hän käveli muita paljon nopeampaa. Tässä vaiheessa mietin, että mitä jos homma todella lähtee käsistä jollain tapaa. Päätin sen varalle, että näytän poliisille Suomen passia ja koitan livahtaa sivukadulle. Matka kuitenkin jatkui rauhallisesti, ja saavutin lopulta kärkijoukon. Tällöin näin kun yksi tiellä oleva kioskineiti otti hirveällä vauhdilla kaikki esillä olevat myyntituotteet ikkunoilta ja piilotti niitä näkyviltä. Täten halut vandalisoida kyseinen koju laantuivat. Käännös oikeaan, ja pääsin jo musiikkia pauhaavan auton luo, joka pysähtyi ohjustetun rakennuksen luokse. Propaganda jatkui.
Lopulta pääsin joukon eteen, ja näin kuinka hirmuinen määrä ihmisiä oli, monikaistainen tie oli niin täynnä ihmisiä kuin vain ikinä mahtui. Puhuttiin satojen tuhansien osanottajista. Ja lopultahan myös mielenilmauksen syy tuli esiin. Setä Milosevicin puolesta siinä marssittiin. Moni voisi sanoa, että kyseiset marssijat olivat vähintäänkin hukassa, mutta eipä silti, ihan samanlaista se on kaikkialla; kenties sofistikoituneempaa ja mahdollisesti eri mittakaavassa, sekä eri syistä, mutta yhtä helposti me kaikki kansat itsemme hukkaamme.
Slovenia on mielenkiintoinen tapaus. Jugoslaviasta itsenäistyttyään on menestystarina ollut todella kovaa tasoa. Elintaso on syrjäkylissäkin yltänyt korkealle, korkeammalle kuin monissa perinteisten EU-maiden osissa. Paikka on hyvin kotoinen, vähän kuin Suomi, lumihuippuisia vuoria lukuun ottamatta. Ilma on raikas, ja luonto vaikuttaa niin puhtaalta.
Huomionarvoisa yksityiskohta on lähihistorialliset tapahtumat. Slovenia itsenäistyi Jugoslaviasta, ja matkasi Euroopan Unioniin. Juuri näin, itsenäiset maat Euroopan unionin puolesta.