HEIKKI KALLIO

Pääsivu

Vaasa

'Ajatuksia paremmasta Vaasasta'

Kuntaliitos: Vaasa ja Mustasaari tulee liittää toisiinsa. Tästä saamme reilu 10 miljoonaa euroa parempaan käyttöön, liikenneyhteydet paranevat, ja rakennusmahdollisuuksille löytyy riittävästi tilaa.

Hallinnon modernisointi: Vaasan on erityisen tärkeää saada hallinnostaan paperitonta, ja panostaa internettiin entistä enemmän.

Nuoret: Päätöksissä tulee huomioida nuoret. Mielestäni hyvän puolueen tunnusmerkkeihin tulisi lukea se, että he saavat alle 30-vuotiaan ehdokkaan valtuustoon asti. Ja ennenkaikkea: Nuoret on saatava äänestämään. Paras keino tähän ovat niin hyvät ehdokkaat, että heitä kehtaa äänestää.  

Reilu peli: Vaasan tulisi suosia ostoksissaan reilun kaupan tuotteita. Kuten esimerkiksi reilun kaupan kahvia.

Tyhjillään olevat talot: Vaasassa on useita tyhjillään olevia taloja, joissa on hyviä hyötykäyttömahdollisuuksia. Voimme rakentaa kirjastoja, nuorille vapaa-ajan tiloja, skeittihallin, kukkakauppoja tai mitä keksitäänkään. Tämä myös näyttää paremmalta kuin ränsistyvä talo.

Esteettömyys: Lastenvaunuilla, tai pyörätuolilla matkassa oleville saattaa pienestäkin kynnyksestä muodostua erityisen piinallinen este. Tämän takia kaiken uuden mitä rakennetaan tulee olla esteetöntä, ja joihinkin nykyisistä rakennuksista (kuten apteekkeihin) tulee saada esteetön pääsy. 

Kansanäänestykset: Uskon demokratiaan. Ja erityisesti kuntatasolla tulisi järjestää lisää kansanäänestyksiä. Tämäkin mahdollistuisi parhaiten satsaamalla internettiin. Kyllä kansa tietää.

Yleisliikunta: Ihmisten arkiliikunta pitää mielen, ja kehon hyvässä kunnossa. Mikäli ihminen ei liiku, niin kunto rapistuu, masennus saattaa iskeä ja kaikenlaiset sairaudet yleistyvät. Tästä syystä on välttämätöntä, että hallinto tarjoaa kansalaisilleen riittävästi, ja kaikille sopivia harrastuksia.

Miljoonan kilon kierrätys: Vaasalaisilta löytyy varastoista ainakin miljoonan kilon edestä heille tarpeetonta materiaalia. Tämän kierrättämisestä hyötyvät kaikki. Tarvitaan vain organisointia. Vähemmän roskaa enemmän tilaa.

Tuulivoimaa: Tulevaisuuden saasteeton, ja suomalainen energiamuoto on satsaamisen arvoinen.

Junaliikenne: Tulevaisuuden matkustusmuotoon kannattaa satsata. Vaasa-Seinäjoki-rata on sähköistettävä, ja rantarata Kokkola-Vaasa-Pori on otettava ajatuslistalle. 25.05.2007

Takaisin