Shakkilaudalla on 64 ruutua, pelaajan oikean käden puolella tulee alussa olla valkea
ruutu.
Sotilas liikkuu eteenpäin ja lyö viistottain eteenpäin, ensimmäinen siirto voi
olla myös kaksi askelta muuten vain yksi.
Lähetti liikkuu viistottain niin pitkälle kuin ruutuja riittää, se ei voi liikkua
nappien yli mutta voi syödä vastustajan napin päätymällä syödyn napin ruutuun.
Ratsu liikkuu L-muotoisesti kaksi jonnekin suuntaan ja yksi vastakkaiseen, Ratsu voi
hypätä myös nappien yli mutta ei voi syödä nappeja joiden yli se loikkaa. Ratsu syö
vastustajan napin päätymällä poistettavan napin ruutuun.
Torni liikkuu suorilla liikkeillä niin pitkälle kunnes joku nappi tulee tielle,
eteen taakse sivulle. Syönti normaalisti
Kuningatar pystyy liikkumaan kuten lähetti ja torni eli joka suuntaan niin paljon
kuin tilaa on, syönnit normaalisti.
Kuningas liikkuu yhden ruudun kerrallaan mihin tahansa suuntaan, oma kuningas ei voi
oman siirron jälkeen jäädä koskaan uhattavaksi.
Nappien alkuasemat ovat siten että 2 tornia on laudan nurkissa näiden vierellä
ratsut näiden vierellä lähetit, sen jälkeen kuningatar on oman värisellä ruudullaan
ja kuningas viimeisellä tyhjällä ruudulla reunassa. Näiden nappien eteen toiselle
riville laitetaan sotilaat, jonka jälkeen pelin voi alkaa.
Erikoisia siirtoja/tilanteita ovat ohesta lyönti, tornitus, shakitus, korotus,
matti-tilanne sekä patti.
Ohestalyönti suoritetaan siten että sotilas lyö vastustajan sotilaan
välittömästi sen jälkeen kun se on tehnyt kaksoissiirron, päätyen vastustajan
sotilaan alkuperäisen ruudun ja päätymisruudun väliselle ruudulle. ohestalyönti ei
ole pakollinen mutta se tulee suorittaa yhdellä vinottaissiirrolla
Tornitus suoritetaan siten että kuningas liikkuu kaksi tornia päin ja torni tulee
tämän toiselle puolelle. Tornitusta ennen ei kumpikaan siirron suorittamiseen
osallistuvista napeista saa olla liikkunut. Tornituksessa kuningas ei saa olla shakissa
eikä liikkua shakkiruudun yli. (torni voi liikkua kylläkin shakin yli) Tornituksen saa
suorittaa vaan kerran pelin aikana ja se tapahtuu ensimmäisellä rivillä.
Shakittaminen tapahtuu kun uhataan vastustajan kuningasta jollain napilla, shakki on
aina torjuttava ja sen voi suorittaa lyömällä vastustajan napin, laittamalla jotain
shakin väliin tai siirtämällä kuninkaan pois shakista.
Korotus tapahtuu siirtämällä sotilas viimeiselle riville ja korottamalla se
välittömästi, joko torniksi, ratsuksi lähetiksi, tai kuningattareksi.
Matti on tilanne jossa kuningasta uhataan eikä uhkausta voi torjua, tällöin peli
päättyy matin tekijän välittömään voittoon.
Patti on tilanne jossa siirtovuorossa oleva ei omaa laillista siirtomahdollisuutta,
tällöin peli päättyy välittömästi tasan.
Syönti on myös varsinainen siirto, eikä sen lisäksi tule siirtää mitään muuta.
Jokaisen siirron jälkeen siirtovuoro siirtyy vastustajalle.