HEIKKI KALLIO |
|
hkallio-netti
Tein nämä hkallio-nettisivut ensisijaisesti halusta kommentoida asioita omalla nimellä. Netistä löytyy kaikenlaista foorumia jonne voi mennä huutelemaan minkä tahansa kaltaisia törkeyksiä ja asiattomuuksia. Puheen oleellinen seikka, vastuu, on foorumeilta poissa.
Sivuilla on myös kätevä niputtaa eri aiheita verkostoksi, ja tarjota näkemyksiä/neuvoja/mielipiteitä/sun muuta useasta eri aiheesta. Tämä ei välttämättä taitaisi onnistua edes yksittäiseltä kolumnistilta, vaikka lehdestä olisi kokonainen sivukin vapaana. Sivut olen kokonaisuudessaan tehnyt itse, jonka takia päivityksiin tulee väkisinkin pitempiäkin välejä.
Kävijämäärät ovat tietysti myös mielenkiintoisia. Tällä hetkellä kuukausimäärät ovat noin 2700-3700 kävijää. Parhaana päivänä kävijöitä oli 710, ja muitakin kolminumeroisia päiviä löytyy. Kuukausiennätys on 4294 kävijää (helmikuu 2008). Minut on siis huomattu.
Suosituimpia sivuja ovat olleet, tiedot itsestäni, shakkisivut ja pokerisivut. Tämä johtunee kahdesta syystä. Ensiksi tulee mieleen että olen kyseisillä aloilla jonkintasoinen asiantuntija, ja kykenen tarjoamaan 'insighttia'. Toiseksi nuo ovat asioita joita monet ihmiset tykkäävät omaksi ilokseen harrastella. Poliittisista sivuista suurimmat kävijämäärät saivat kehittelemäni demokraattisempi vaalitapa. Pidän itsekin tätä erittäin onnistuneena kehitelmänä. Myös kaikki puolueet myöntävät sen olevan parempi kuin nykyinen. Muutosta saamme kuitenkin odottaa, sillä demokraattisempi vaalitapa veisi isoilta puolueilta kansanedustajapaikkoja, ja intressipalvojat eivät siitä tykkää.
Kiinnostusta on herättänyt myös maraton-raportti. Joka johtunee siitä, että selostuksessa on mukana kuvia, ja projekti on varmasti monen mielessä ainakin käynyt, ellei itse ole tullut jo maratoonanneeksi. Viimeisistä kuvista tosin näkee että 70 kilosta ei ole paljoa jäljellä. Mieleenpainuva kokemus kuitenkin, joskus uudestaan.