HEIKKI KALLIO |
||
Maratonin lähtövalmistelut alkoivat jo perjantaina, kun hain kirjaostosten lomassa juoksunumeron Helsingistä. Sitten saunan kautta valitsemaan puhtaita ja rypyttömiä juoksuvaatteita, joissa ei olisi pelkoa suuremmasta hankauksesta. Numero kiinni paitaan, siten etteivät hakaneulat raavi ruumista. Yritin syödä hyvin, mutta tämä ei onnistunut.
Lauantaina meninkin jo hyvissä ajoin Maratonialueelle. Tulosajan tavoittelu riippuisi aika pitkälti vallitsevista olosuhteista, ja ne paljastuivat vähintäänkin haastaviksi. Ilma oli kuuma, ja aurinko paistoi, enkä ollut kyennyt tankkaamaan kunnollisesti. Mutta mitäs tuosta, maaliinpääsy näytti kuitenkin todennäköiseltä, ja mikäs sen parempi kokemus. Tavoiteajan tosin maltillistin neljästä tunnista jonnekin 4:15-4:25 lukemiin, katsotaan mitä reitti toisi tullessaan.
Ennen lähtöä teippasin varpaita ja jalkateriä neljällä teipillä, etteivät hajoa matkalla. Chippi kenkään kiinni, ja sitten kasattiin painavimmat vaatteet olympiastadionin penkeille, ja arvotavarat paketoitiin viiden euron maksusta kirjekuoreen. Johon päälle sutaisin numeron sekä nimen, ja annoin säilytystytöille. Sitten menimme muodostamaan seitsemäntuhannen ihmisen jonoa, jossa hakeuduin 4:00 ja 4:30 lähtökylttien välimaastoon. Nauhalippapipo on suojaamassa auringonhäikäisyltä. Kolmelta lähdetään jyräämään pitkin Helsinkiä.
Kaikki valmiina! Lähtö tapahtuu 9,8,7,6,5,BANG. Ja kärki tajusi lähteä vaikka kuuluttajan kellossa ei ollutkaan aivan häikäisevää synkronointia lähtöhetkeä kohtaan havaittavissa. Olin vielä tien sivussa, joten pääsin keskittymään paremmin tien oikeaan laitaan, kun kolmisen minuutin kuluttua pääsin ylittämään lähtöviivan. Aika selvä idea juosta oikeaa laitaa pitkin varjojen suojissa.
Ensimmäisillä kilometreillä koitan tarkkailla juoksutohveleista lähteviä ääniä, ja kun huomaan juoksevani äänettömästi, niin tiedän että hyvältä näyttää. Koitan myös tarkkailla jäniksiä, mutta niitä ei näy edessä eikä takana. Olen siis ihan pihalla mitä vauhtia mahdan juosta. En juuri seuraa kilpailijoiden juoksuasuja, mutta yhden selässä lukee 'Avioon matkaa 42195'.
Kolmen vuoden takaisesta muistan ensimmäisen juottoaseman olleen ihan täysi, enkä tapaa ottaa täydennystä ennen viittä kilometriä joten ohitan sen. Seitsemän kilometrin huoltopisteellä suunnittelen vesitankkausta, sillä en ole kokeillut gatorade-urheilujuomaa joten en tiedä mitenkä kävisi viimeisillä 35 kilometrillä.
Ja tuleehan se 7-kilsan huoltopiste, ei muuta kuin oikealla kädellä nopea poimintaliike. Gatoradea. No, mitäs sitä huolehtimaan en ainakaan vesimukia aio enää ottaa. Juoma toimii kuitenkin ihan hyvin, enemmän mietityttää että missä vauhdissa matka on taittumassa.
10km: 1:06.15 Tosin tätä en juostessa tiennyt, tosin Kuusisaaren ja Lehtisaaren tietämillä yleisö rupesi puhumaan 4-puolen jäniksistä, joten ilmeisesti tulivat lähes tuntumassa. Matka taittui edelleen mukavasti, nyt oli jopa hieman väljempää kun jono oli venynyt. Kengistä ei edelleenkään lähtenyt minkäänlaista ääntä.
Jänikset tulevat ohitse, ja päädyn heidän jälkeensä juoksemaan. Aika yllättävää kuinka paljon ahtaampaa on juosta heidän jäljessään. Ja vielä kaikenlaisia kynnyksiä joiden yli joutuu hyppimään. Aina kun näitä hyppyjä tulee, niin koitan nostaa käsiä hieman ylöspäin jottei törmäystä sattuisi. Mutta sitten 15km jälkeen tuleekin todella paha paikka.
Reitti kaartaa oikealle suoraan tunneliin, jossa juoksen tien keskipaikkeilla. Tässä on vaaran paikka, sillä ihmispaljous pimentää tunnelin täysin. Siinä kun kaatuu niin parikymmentä ihmistä polkee yli: Hirvittää ajatellakin. Omalta kohdalta kuitenkin tunnelin päästä löytyy auringonpaiste, enkä ainakaan kuullut kenenkään muunkaan kaatuneen, silti seuraavalle kerralle tuonne olisi saatava lamput.
Kelloja rupeaa ilmestymään reitin varrella siinä määrin, että jopa minä huomaan ne. Ja laskutoimitukset antavat tietää, että jänikset ovat reilu 10 minuuttia aikataulusta edellä. Jossain tässä vaiheessa jätän jänikset taas taakseni, kun otan lennosta vesimukin. Ja sisäistän maratonin idean: Se on heittää muovimukeja pitkin Helsingin katuja.
Ensimmäisiä vastaantulijoitakin rupeaa ilmenemään, vaikka voittajakaksikko ehti jo alta pois. Suurin ero vaikuttaa olevan juoksutekniikassa, mitä nyt nopeasti vertailen omaa joukkoa ja viereistä kaistaa. Tosin vertailu on aika vaikeaa, koska juoksemme toisiamme vastaan.
Puolimatka: 2:13.44 Kaikki tuntuu menevän ihan okei, mutta suolakurkkuja on vaikea saada alas. Ja sitten iskee katastrofi, nimittäin oikeaan jalkaan iskee tuntuva kramppi, ja sitä tullaan sitten seuraavien 15 kilometrin aikana venyttelemään kymmenkunta kertaa. Mutta matka taittuu ihan mukavasti huomaan Uuno-Turhapuro asusteisiin sonnustautuneen juoksijan, sekä yhden joka juoksee kameran kanssa. Jonkun 'kisanäkymä' lehden osoitteella varustettuna. Myös pesusienillä pääsee vilvoittamaan itseään.
25-kilsan kohdalla kramppaus pahenee, ja jalka tuntuu olevan kuin kaksi puupölkkyä. Hassua että vasen jalka juoksee edelleen äänettömästi, mutta oikea kolisee kuin siinä olisi peltipurkkeja raahattavana. Monesti täytyy taas venytellä, ja välillä vaihtaa huoltopisteiden kohdalla kokonaan kävelylle. Juottopisteiden kohdalla matka myös hidastuu automaattisesti, sillä urheilujuomalla päällystetty katu on kuin teippiä johon lenkkarit tarttuvat kiinni.
30km: 3:11.00 Ainut alle tunnin juostu kymppi, jonka jälkeen meno vaikeutuu entisestään. Yhdessä risteyksessä ei saa minkäänlaista suojaa auringolta, ja on pakko puristaa käsiä nyrkkiin ja jännittää muita lihaksia jotta pyörtymisen mahdollisuus olisi minimoitu, ei tunnu ollenkaan hyvältä. Sitten saa taas täydennystä, otan gatoradea, gatoradea, vettä lisää vettä suolakurkkuja, banaaneja, ja lopuksi kaksi kourallista rusinoita. Että mässäillään nyt oikeen kunnolla. Siihen vielä vilvoittava pesusieni päälle, ja taas jaksaa kävellä. Jossain vaiheessa taas juosta. 4-puolen jäniksetkin painelevat ohi kun venyttelyn kivipaaden päällä.
Kaskisaaren sillalla tekee taas tiukkaa, ylämäessä mutta alaspäin taas pääsee rullaamaan juosten. Sitten lehtisaaressa on tyhjennyksen paikka. Taivas menee mukavasti pilveen, ja pitkien kävelykohtien jälkeen liimaudun mukaan eteenpäin soljuvaan maratonvirtaan, ja koitan että mitäs jos ottais pari juoksuaskelta. JA JOHAN RUPEE RULLAAMAAN.
Jaloista löytyy voimaa vaikka kuinka, ja keli on täydellinen. Ohittelen surutta alkuun muutaman kymmentä juoksijaa, kun kuulen jotain tuttua mäen päällä. Se tuttu on espanjan-kieltä. Siinä sitten höpisen muutaman lauseen Madridilaisten kanssa espanjaa, jonka jälkeen täytyy harppoa alamäessä heiltä karkuun. Nyt ei mikään enää tunnu pysäyttävän, kilometrit taittuvat johonkin viiden minuutin paikkeille, varmaan useat sen allekin.
Munkkiniemen paikkeilla olen ohittanut jo parisensataa kanssajuoksijaa, kun saan neronleimauksen: 'Mä otan ihan törkeen loppukirin stadionilla'. Tämä hauska idea kohtaa heti ongelmia, kun poliisit ovat päästämässä autoja edellämenevien jäljestä sulkemaan tietä. Otan luonnollisesti 50 metrin pikapyrähdyksen, ettei vaan suljettaisi tietä minun edestäni. Sen jälkeen ei loppukiri-idea oikein maistu.
40km-tietämillä on ylämäki, ja viimeinen tankkauspaikka. Vaihdan taas pitkästä aikaa kävelylle, ja nautin kaikki täydennyspisteen mukavuudet. En muista mitä magnesium-juomaa siellä tarjoiltiin, mutta siitä sai supervoimat jossa krampitkin tuntuivat kadonneen. Lopussa päästään laskettelemaan alamäkeen, siinä tosin tarvitaan vielä viimeistä venytystä oikealle jalalle.
Loppusuora näkyy kun käännytään oikealle, tosin yksi ratikka blokkaa minua muutaman sekunnin ajan. Tämän jälkeen askelletaan varmasti maalia kohti. Mäen päällä rupeaa tuntumaan hyvältä, ja pidennän askelta huomattavasti, sitten portista sisään ja maali häämöttää.
Ideaali-tilanne, juoksuradalla on juuri sopivan monta ihmistä joista kukaan ei ole lähellä maalia, ja yleisöäkin näyttää olevan. Noin 150m ennen maalia ajattelen että nyt katsotaan mitä suurmestarista lähtee irti, ja vaihdan pikajuoksulle. Ja tästähän yleisö innostuu kun ohitan rivissä tallustavat kilpakumppanit, viimeinen vastustaja koittaa hieman laittaa kampoihin, mutta murisen hullunkiiltosilmissä maaliin.
Se oli siinä: 42km195m bruttoaika 4:39.47 ja nettoaika 4:43.07 Eli lähtölaukauksen ja starttiviivan ylityksen välinen aika oli tuo reilu 3 minuuttia. Paremmalla kelillä olisi mennyt paremmin, mutta saihan tälläkin puoli tuntia edellisestä yrityksestä nipistettyä.
Maalissa lyötiin mitali käteen, napsautettiin chippi pois ja tarjottiin jäätelöä, jugurttia ja muuta syötävää. Tämän kaiken rasituksen päälle piti vielä korjata luunsa pois Helsingistä. Fiilis oli ihan hyvä, ja heti maratonin jälkeen ajatteli että 'kyllä tätä aikaa vielä parannetaan'. Ensimmäisen maratonin jälkeen en ollut varma juoksisinko enää ikinä toista.
Jälleen jäi harmittamaan, kun aika olisi voinut olla huomattavasti parempikin. Mutta kuten tunnettua. Maratonilla jokainen on voittaja!