HEIKKI KALLIO |
|
Kunnallisvaalit 2004 käytiin ennakkoäänestyksenä 13-19, ja varsinaisena vaalipäivänä 24. Näihin piti toki valmistautua jo paljon etukäteen. Tiesin vahvuuteni olevan urheilupolitiikassa, sekä globaaleissa asioissa. Päätin ottaa selvää myös Vaasan asioista lukemalla eri lautakuntien, sekä kaupunginhallituksen pöytäkirjoja. Lisäksi olin vuoden alusta alkaen lähes jokaisessa Vaasan vihreiden kokouksessa.
Ensimmäisen vaaliteeman keksiminen oli helppoa. Tiedän kokemuksesta kuinka paljon ongelmia urheilu ja harrastusasioissa on, ja minulla on myös ratkaisuja näihin kysymyksiin. Toinen teema oli myös helppo, kunnollinen kierrätys. Tämä johtui siitä, että olen siivonnut satoja kiloja roskaa pois eri varastoista, ja on syytä olettaa, että Vaasassa on ainakin miljoona kiloa tarpeetonta rojua ja roskaa. Muita teemoja löytyi sieltä täältä, yksi suosikeistani, tuulivoima. Tämä olisi pitänyt tuoda paremmin esille, jolla aito vihreyteni olisi välittynyt äänestäjille selkeämmin.
Vaasan vihreiden yhteinen teema oli Vaskiluodon virkistysalueen pitäminen nykyisellään, muiden puolueiden ollessa valmiita rakentamaan sinne kerrostaloja. Ainakin huomioni nuorten vähäisestä määrästä valtuustossa näyttää kuitenkin välittyneen äänestäjille.
Kun vaaliteemat oli saatu muotoiltua, oli aika laittaa niitä äänestäjille markkinoitaviin muotoihin. Näinä toimivat lehtimainokset, A5-esitteet sekä vihreiden oma lehti. Vihreiden oma lehti syntyi kaikessa rauhassa talkootyöllä. Omiin esitteisiin tarvittiin hieman muiden apua. Esitteiden tekstit, ja muoto olivat hyvin mielessä jo pitkään, suomeksi ja ruotsiksi, moneen kertaan tarkistettuina.
Kun monien sekaannusten jälkeen vihdoin päästiin tekemään näitä oli jo niin kiire, että välttämättömät tarkistukset jäivät tekemättä. Esimerkiksi ruotsin sana stödjas olikin kirjoitettu slödjas, ja muita ruotsinkielisiä virheitä oli myös eksynyt mukaan. Suurin virhe oli, että esitettävä muoto oli sellainen, ettei se oikein välittynyt äänestäjille. Esimerkiksi urheilun tukeminen saatettiin käsittää sellaisena, että shakin tulisi saada lisää rahaa, vaikka kyseessä olivat kaikkien lajien kuntourheilijat.
Vaalipaneelit olivat varsin miellyttävä kokemus, ehdokkailla oli äänien keräämiseen tarjolla myös sisältöä, joten he vaikuttivat selvästi puolueista valikoiduilta. Vaikkei se seulasta paljoa kerrokaan. Paneelin kulku oli ohjattu tiettyihin uomiin, ja esimerkiksi Vaskiluodosta ei päässyt puhumaan, sain sen kuvan ettei monikaan edes tiedä, että virkistysalue on uhattuna.
Yksi ongelma oli, että kun maailman ongelmat ovat monimutkaisia ja tarvitsevat monimutkaisia ratkaisuja, pitää substanssi olla muotoiltu kuitenkin yksinkertaiseksi. Tästä johtuu se ikävä seikka että puhumalla pehmoisia pääsee hyville ääniapajille. Esimerkiksi yli 100 uuden viran perustaminen terveydenhuoltoon saattaa upota äänestäjiin, vaikkei mistään löydy siihen rahaa, kun tämän lisäksi lupaa vielä veronalennuksia, niin voidaan surutta puhua populismista.
Vaalien loppupuolella tuli radiosta haastattelupyyntö, johon tietysti suostuin. Äänestystuloksista käy ilmi, että juuri tämä oli se tapahtuma, jossa sain välitettyä substanssia äänestäjille. Kerroin toiminnastani vihreissä, sekä vaaliteemoista, ja osasin perustella kaikkea (vahvuuteni, jota ei monelta löydy). Lisäksi pystyin hahmottamaan joitain ratkaisuja. Ja siinä minut selvästi nähtiin päteväksi.
Koska olin ensimmäistä kertaa ehdolla, en pystynyt arvioimaan lainkaan kuinka paljon ääniä minun voisi olettaa saavan. Aluksi ajattelin, että kuusikymmentä voisi olla hyvä määrä. Äänestyskäyttäytyminen yllätti hieman, äänestäminen näyttää kohdistuneen sukulaisiin, sekä niihin jotka voi kokea tutuiksi, tai joihin voi samaistua. Tässä suhteessa minulla oli odotettavissa ainoastaan kolme ääntä, joten ensikertalaisena minun tuli saada paljon tuntemattomien ääntä. Radiohaastattelun jälkeen näin myös kävi. Nimittäin ennakkoäänistä sain ainoastaan 5 ääntä, ja varsinaisena vaalipäivänä 32.
Vaikka monet olivat veikanneet minulle korkeampaa äänimäärää (huomattavastikin) ongelma oli, että substanssin välittyminen äänestäjille ei oikein onnistunut. Olin hieman tuntematon, ja vaikea henkilö samaistuttavaksi.
Vihreiden kokonaistulos oli Helsinkiä lukuun ottamatta varsin edellisen kaltainen. Vaasassa pieni takapakki maksoi kokonaisen valtuustopaikan, sekä maksanee useita lautakuntapaikkoja. Tuloksen takia olen myös hieman huolissani Vaskiluodon tulevaisuudesta, se on aito välittämisen kohde.
Uskoisin, että vihreät elävät jonkinlaista murrosta. Puolueen kannatus nousee jatkuvasti, ja 10% kannatuksen omaavan puolueen toiminta täytyy sovittaa erilaiseksi kuin 5% puolueen. Edessä on myös jossain vaiheessa nuorennusleikkaus. Jonkinlainen liukuva muoto lienee paras, sillä vihreissä on todella taitavia, älykkäitä ja kokeneita poliitikkoja, joiden ohittaminen olisi virhe.
Vaalien jälkeen jaossa olleita lautakunta- ja johtokuntapaikkoja on liikaa. Itse sain tärkeäksi kokemastani lautakunnasta niinkin hienon nimikkeen kuin: Vaasan kaupungin varhaiskasvatus ja perusopetuslautakunnan suomenkielisen jaoston varajäsen.
Saamani äänet ovat jakautuneet todella kauniisti, ja tasaisesti ympäri Vaasaa. Äänistä saa erittäin positiivisen kuvan luottamuksesta, sitä tulee kun vaan saan asiaani vähääkään esille. Olen kuitenkin havainnut, että onnistumiseen tarvitaan aina oikea henkilö esittämään oikean asian, monesti viestin perille saanti vaatii juuri oikeat olosuhteet.
Vaalit koetaan tietysti tärkeäksi vaikutuskanavaksi, mutta se ei suinkaan ole ainut kanava. Aion myös tulevaisuudessa toimia tärkeiksi katsomieni arvojen puolesta. Näistä myös vihreät ovat tunnettuja, ympäristökysymykset sekä ihmisoikeudet.
Lopuksi voin hyvällä mielellä sanoa, että jokainen ääni oli kiitoksen arvoinen. Vaikuttaminen hyvien asioiden puolesta jatkuu.
Äänestysalue - Ennakkoäänet+Vaalipäivä-äänet = yhteensä
Pohjanmaan museo 0+2=2
Kaupungintalo 0+3=3
Keskuskoulu 0+3=3
Vöyrinkaupunki 0+1=1
Hietalahti 0+2=2
Palosaari 0+1=1
Vikinga 1+1=2
Isolahti 1+2=3
Uusi Gerby 0+0=0
Gerby-Västervik 0+4=4
Kotiranta 0+1=1
Asevelikylä 0+2=2
Teeriniemi 0+2=2
Huutoniemi 1+2=3
Melaniemi 0+1=1
Ristinummi-Kappelinmäki 0+1=1
Ristinummi-Haapaniemi 0+1=1
Vanha Vaasa 0+2=2
Suvilahti 2+1=3
Sundom 0+0=0
Yhteensä 5+32=37